%20(1).png)
Liikkeelle
Ensimmäisenä, kun puhutaan koiran ohitushaasteista, tulee mieleen toisen koiran kohtaaminen ja siihen liittyvä intensiivinen tunnetila. Ohitushaasteisiin lukeutuu kuitenkin värikäs lista erilaisia kohteita, ja koulutus näiden kanssa toimii hyvinkin samalla kaavalla. Toki on hyvä huomioida, että bussi ei ilmennä koiralle samoja tunnetoja kuin vastaantuleva koira tai koirapelkoinen ihminen.
Vastaantuleva koira tyypillisimpänä haasteena on usein haasteellinen omalle koiralle jo ihan siksi, että koira kohtaa elävän ja tuntevan olennon, joka puhuu samaa kieltä kanssaan. Sen lisänä tulee liuta muita koiran tunnetiloja, mitkä aiheuttavat sen, että ohituksista tulee ongelmallisia meille ihmisille. Mitä mahtaisikaan tapahtua, jos koirat saisivatkin tervehtiä ilman hihnaa ja omistajan antaessa tilaa koirien keskenäiseen tervehtimiseen?
Tätä en suosittele testaamaan, vaan suosittelen pohtimaan asiaa ilman ennakkoluuloja ja tätä kautta hieman peilaamaan, mikä on sen oman koiran tunnetila siinä, kun ohitustilanne on tulilla ja homma menee kiihkeäksi.
Ohituksessa sen bussin, auton tai moottoripyörän kanssa koiran kokema tunnetila on olennainen osa koulutuspolkua vieläkin isommissa määrin, koska emme edes ajatuksen tasolla lähde pohtimaan, mitä tapahtuisi, jos koira pääsisi kohtaamaan moottoriajoneuvon. Voisin listata kasan tunnetiloja tähän, mitkä sopisivat koiran (ehkäpä) kokemiin tunteisiin, mutta se, onko se lista hyödyksi vai haitaksi näin yleismaallisessa tekstissä, jää minun pohdittavakseni.
Mitä kuitenkin uskallan väittää, on se, että koira on usein epätietoinen siitä, kuinka tilanteessa olisi hyvä toimia, ja on tottunut reagoimaan tavalla, joka tulee luonnostaan tunteiden mukana. Tämä ei ole virhe kummankaan hihnan käyttäjän lenkkietiketissä, vaan on asia, joka jokaisen koirakon tarvitsee oivaltaa ja löytää ne omat keinot oppia, mikä keino ohituksiin toimii kummallekin vaikeassa tilanteessa. Se, mikä toimii toiselle, voikin olla kuormitusta lisäävää toiselle, ja siksi yleismaalliset neuvot eivät toimi kaikille samalla tehokkuudella.
Ohjaaja on hurjan iso osa tätä pakettia, onhan hän (usein) se 50 % koko lenkkiseurueesta. Siksi voi olla todella huonoa neuvoa ohjaajaa tekemään tiettyä koulutustyyliä, jos se ei yhtään sovi tämän ihmisen ominaisuuksiin. Ihmisinä olemme kyvykkäitä tekemään loogisia ajatusketjuja, joiden avulla ne asiat, mitkä ovat hieman oman mukavuusalueen ulkopuolella, voivat kuitenkin muuttua oikein hyviksikin keinoiksi, jos se on koiralle se oikea vaihtoehto.
Ihminen joustaa, koira ei. Koira joutuu joustamaan kuitenkin koko ajan oppiessaan uusia, ehkä itselleen luonnottomia keinoja selvitä tilanteesta.
Kaiken A ja O ohituksen kouluttamisessa on löytää sellainen etäisyys, jossa koira pystyy ottamaan vastaan koulutuksen. Ei riitä, että koira ottaa vastaan palkan, vaan koiran pitää myös pystyä ajattelemaan, mitä tekee, ja sisäistämään, miksi ja mistä palkkio tulee. Palkkion ottaminen ja sen intensiivisyys on hyvä info meille ihmisille, mutta emme voi tuudittautua pelkästään ajatukseen, että jos koira syö lihapullan, se pärjää kyllä.
Rakastan vertauskuvia ihmismaailmaan, koska isot perustunnetilat ovat samoja kautta eläinkunnan, vaikka kokemukset ovat usein todella erilaisia. Ihmisillä myös mukaan tulevat aivot, joissa päättelykyky ja loogisuus ovat aivan omaa luokkaansa, joten vertauskuvissa on hyvä unohtaa kaikki looginen ”vaikka nyt tunnen näin, tämä tilanne loppuu pian, enkä joudu koskaan enää kokemaan tätä” -ajattelu.
Vertaan koiran oppimisen kultaista keskitietä ihmisillä tilanteeseen, jossa on vakava pelon tai suuttumuksen tila käynnissä, kuten: ”Ajatellaan, että olet oppimassa jotain uutta, vaikka uutta kieltä. Luokkahuoneen ulkopuolella seisoo sotilaita aseet käsissään suojelemassa tilaa ja koulun ulkopuolelta kuuluu pommituksen ja aseiden ääniä, kuinka vastaanottavainen olet tässä tilanteessa?” Tässä esimerkissä et ole aivan välittömässä vaarassa, mutta pelko ja pakenemisen halu ovat todella läsnä tilanteessa. Entä: ”Olet opettelemassa sitä samaa uutta kieltä, mutta luokkahuone on täynnä sinulle kauniita ja mukavia asioita… Minulle se olisi luonnollinen valaistus, kasveja, mukavat tuolit/sohvat ja opettaja, joka ei kiirehdi oppimisen kanssa, vaan on samanlaisessa rennossa ja läsnä olevassa mielentilassa.” Tämä tilanne kuulostaa ihanteelliselta, ja kun se viedään koiran elämään, emme aloita ohitustreeniä siellä sotatantereella, vaan paikassa, missä on rento ja hyvä olla, jotta koira oppii ensin keinot, miten. Jonka jälkeen se viedään tilanteeseen, jossa koira ei ole enää siellä utopialuokkahuoneessa, vaan onkin siinä loisteputkilla valaistussa, pulpettien täyttämässä yläasteen luokkahuoneessa, jossa oppiminen vielä onnistuu, vaikka olosuhteet muuttuivatkin hieman ikävämmiksi.
Yksinkertaistettuna, ensin pohditaan, miksi ja mitä koira tuntee haastavissa tilanteissa, sitten pohditaan kummallekin sopiva keino kohdata ja ratkoa tilanne, opetellaan taitoa kotona tai muussa mukavassa ja inspiroivassa tilassa ilman häiriöitä ja tunnemaailman kuohuja, ja vasta sitten alamme vauvan askelein viedä tilannetta kohti sitä tilannetta, jossa koira kokee olonsa epämukavaksi.
Esimerkkipolku Ares-beauceronin ohitustreenistä:
- Tunnetilan pohtiminen ja ammattilaisten kanssa pohtiminen pohjalla olevasta tunteesta.
- Minun pohtimiseni, mikä keino on meille se lopullinen tavoite, millaisena näen ohitukset, kun ne ovat ”valmiit”.
- Treenaaminen:
- Kotona
- Hallilla
- Hallin pihalla
- Kotikadulla
- Lenkkireitillä ilman mitään häiriötekijöitä (edes hajuja)
- Hallilla häiriön kera (ei toinen koira)
- Treeniympäristössä, jossa veto on jo treeneihin (toisia koiria läsnä, mutta kaukana)
- Hallin pihassa, koirahäiriö – riittävä etäisyys
- Ennen treenejä matka lyhentynyt
- Kotikulmilla (toinen koira kaukana)
- Treenaaminen jatkuu edelleen ja taitojen ylläpito on varmasti koko elämänmittainen projekti.
Mitä me sitten treenasimme? Taitoa, jolla ohitamme vastaantulevat koirakot jatkossakin, eli meille se on seuraaminen. Tämä ei ole se taito, joka välttämättä toimii kaikille, vaan ihmisenä pohtimaan ja ’keskustelemaan’ koiran kanssa oikeaa taitoa, jota opetella.
Riittävä etäisyys
Termi, mikä tulee vastaan monta kertaa treenatessa ja mitä käytän itsekin. Sana ’riittävä’ on hyvin tulkinnanvarainen, ja siksi se onkin tässä yhteydessä oikein pätevä sana.
Riittävä kun on jokaisella koiralla eri metrimäärä. Alkuun treenatessa koirahäiriössä riittävä voikin olla esim. 50 metriä, ja kun kokemus ja itsevarmuus kummallakin kasvaa, riittävä muuttuukin 30 m – 20 m – 15 m – 13 m jne. Ainoa, kuka voi riittävän määrän kertoa, on koira ja sinä ohjaajana.
Riittävä voi myös olla todella paljon pidempi kuin 50 metriä, ja riittävä riippuu myös täysin ympäristöstä, jossa olemme. Riittävä voi olla siellä ennen treenejä ”tuttujen” koirien kanssa 5 metriä, ja kotikulmilla tai mökkipoluilla riittävä onkin 100 metriä, eli riittävä on hyvä ja ympäripyöreä termi.
Riittävä matka ei myöskään ole kouluttajan tai ohitettavan kohteen päätettävissä, vaikka kouluttaja usein näkee koirasta huomattavasti enemmän asioita ollessaan asemoituneena koiran etupuolelle. Ohjaaja usein näkee koirastaan vain hännän asennon, korvien asennon ja yleisen ryhdin, kun ulkopuolella seuraava ihminen saattaa saada paremman kulman koiran kasvoista ja kokonaisvaltaisemman kuvan koiran koko kehosta. Eli vaikka kukaan muu ei voi riittävää matkaa teille sanella, voi olla, että ulkopuolinen näkee asioita, joita et itse näe.
Riittävä matka riippuu myös täysin ohitettavasta ja siitä, miten ohitettava kohtaa teidät. Tunteeton juna kohtaa teidät aina samoin, joten koulutuspolku on suoraviivaisempi (vaikka sekin on täynnä askelia eteen ja taakse), kun taas elolliset, tuntevat ja kommunikoivat ovat heti haasteellisia, olivat ne koiria, ihmisiä tai pyöräilijöitä.
Koira, joka on ollut mukava treenikaveri, voikin olla toisella kertaa vaikeampi johtuen ohitettavan (ja oman) koiran päivästä, kuormituksesta, hormoneista, väsymyksestä, ohjaajan tunteista tms., jolloin riittävän määre muuttuu jälleen. Onko tämä asia, joka pitää huomioida treeneissä, niin kyllä, eli sen lisäksi, että tutkailemme omaa koiraa ja hänen reaktioitaan, tutkailemme myös ohitettavan tunnetiloja ja tämän riittävää matkaa.
Elekieli ja kommunikaatio
Ihmisenä olemme mestareita lukemaan toisten ihmisten elekieltä, tai ainakin parempia kuin lukemaan toisen eläimen elekieltä. Taito lukea oman koiran eleitä ja vielä yhdistellä taito tilanteeseen, jossa koira kommunikoi, tulee vain ja ainoastaan opettelemalla koiran kieltä yleisellä tasolla ja sen jälkeen oman koiran tasolla.
Elekieli koirien ohitustilanteissa on edelleen haastavaa ihmisen usein ollessa koiran takana ja nähdessä ”vain” koiran takaosan, mutta tästäkin saa infoa jo sen verran, että oppii omaa koiraansa lukemaan taas hieman paremmin.
Suosittelen seuraamaan paljon toisten koiria aina, kun siihen tulee mahdollisuus, ja painamaan mieleen, miten koira kertoo ja mitä, tässä koiran elekielen perusteet tulevat kuvioihin.
Kun on oppinut, miten toiset koirat ”puhuvat”, voi alkaa seuraamaan omissa treeneissään toisen ohitettavan koiran elekieltä. Tilanne on ihmisen aivoille kuormittava, joten koiran taidot ja oletus treenin kulusta on tässä vaiheessa oltava jo tasolla, missä koira osaa tilanteen ilman ihmisen jatkuvaa huomiota.
Vastuu on aina ihmisellä oman koiran hyvinvoinnista.
Ihmisenä olemisessa, koiran koulutuksessa olemme vastuussa monista asioista, ja joskus lankoja onkin liikaa käsissä, jotta tilanne olisi meidän hallinnassamme. Tilanteen mennessä kummalle tahansa liian vaikeaksi kannattaa ottaa askel ”taaksepäin” kuvainnollisesti ja joskus myös kirjaimellisesti ja palata opettelemaan asioita taas erikseen, kunnes kokee olevansa valmis menemään eteenpäin.
Ohitustilanteessa toinen koira ja sen elekieli on usein hyvinkin ratkaiseva, kun koiraa on alettu opettamaan tilanteen taitoihin, jolloin ohjaajan on hyvä pystyä seuraamaan toisen koiran elekieltä ja tekemään ratkaisuja tilanteessa.
Ohitettavan koiran elekieli voi olla myös helppo ja neutraali, jolloin treenitilanne olisi optimaalinen, ja totta kai tämäkin olisi ohjaajan hyvä osata tulkita.
Entä ihmisten välinen kommunikaatio? Tämä suo on sellainen, mihin uppoaa varmasti, jos antaa sormille näppäimistöllä vallan, joten sanon vain, että puhukaa ja kyselkää ohitettavilta asioita, suunnitelkaa reitit niin, että olette tietoisia toisen suunnista, jotta ohitus onnistuu, eikä tarvitse juosta karkuun takana tulevaa ulkoilijaa.
Rohkeasti kysykää, minne toinen on menossa, ja tehkää sen perusteella päätöksiä. Uskaltakaa myös kysyä, jos haluatte treenata ohituksia, ja kertokaa, mitä toivoisitte toisen tekevän tilanteessa, mutta älkää tuudittautuko toisen osaamiseen tai nopean kommunikaation sisäistämiseen.
Huitokaa käsiä, jotta ihmiset tajuavat ottaa kuulokkeet pois, ja olkaa valppaina, jos toinen ei teihin reagoi. Älkääkä olettako mitään toisesta tienkäyttäjästä ja hänen taidoistaan.
Kun näitä tähän listasin, huomaatte taas tilanteita, jotka ovat koiralle hyviä opettaa ’riittävällä matkalla’ ja tilanteessa, jossa koira vielä on kyvykäs oppimaan asioita.
Eli ei kun hankkimaan kylähullun maine ja kesken koiralenkin alkaa huitoa kädellä ja palkata koiraa tästä ja huudella tyhjille kaduille ’moikkaa’ ja huitoa suuntia tuulessa heiluville puskille.
Onneksi olkoon, olet saanut perheenjäseneksi ihanan ajattelevan, fiksun ja tunteella elävän eläimen, joka oppii yhtä lailla hyvässä kuin siinä ’pahassakin’. Intensiivinen koira on usein todella mukava kaveri harrastuksiin ja oppimaan yhteis- eloa, vaikka se välillä kosahtaakin meidän ihmisten yhteiskunnan vaatimuksiin ja oletuksiin.