Noseworkiä omin avuin erilaisillä alueilla
- Jokainen saa aikaa 20min
- Maksun jälkeen saat ohjeet kuinka varaat oman aikasi treeniin.
- Alueiden paikat löydät ulko-oven välittömästä läheisyydessä olevalta valkotaululta.
- Taululla myös kätköjen sijainnit kuvailtuna mahdollisimman tarkasti.
- Tehtävät vaihtelevat eri etsintämuotojen ja luokkien välillä.
- Aluetta ei saa muuttaa tai koskea alueella oleviin taveroihin.
- Kätköön ei saa koskea lainkaan.
- Palkkaus mahdollisuuksien mukaan aina alueen ulkopuolelle.
- Huolehdi, ettei alueelle tule ulostevahinkoja.
- Huolehdi, ettei alueelle jää palkkioita.
- Alueet tullaan purkamaan viimeisen osallistujan jälkeen.
- Treenaaminen vain omalla ajalla ja katsomaankin, vain treenissa olijan luvalla.
- Tule paikalle kun aikasi alkaa ja poistu hieman ennen oman ajan loppumista (esim. 18.30-19.00 ajalla tule paikalle 18.30 ja poistu alueelta n. 18.56)
- Kommunikoikaa vaihdoissa ja kuunnelkaa toisten tarpeet, sekä kunnioittakaa niitä.
- Kouluttaja ei ole paikalla radalla, mutta löytää usein areenan tiloista jostain.
Kurssin huomioitavaa kohdassa on hieman lisäinfoa päivän alueista ja etsintä muodoista.